keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

trip to helsinki

me lähdettiin lauantaina kohti tampereen ideaparkkia ja ikeaa, kun äiti oli saanut idean, että lähdetäänkin jo yhdeksi yöksi tampereelle. minä fiksuna ideaparkin pihassa tajusin, että mun kameran muistikortti on kiinni kotona tietokoneessa, joten jouduinpa ostamaan ylimääräisen ideaparkista. ideaparkissa käytiin parissa kaupassa ja sieltä jäikin jotain jo käteen, mutta ostospostaus tulee sitten erikseen. 
IMG_4426 seuraavana aamuna lähdettiinkin kohti helsinkiä ja matkalla käytiin mummin siskon luona. helsingissä suunnattiin sitten hotelliin helsingissä ja sen jälkeen kamppiin vähän kiertelemään, kaupat alkoivat mennä kiinni ja me suunnattiin takaisin hotellille loppu illaksi. 
IMG_4436 maanantaina me sitten kierrettiin loputkin kaupat ja oltiin nekin kierretty jo yhden maissa, joten päätettiin lähteä käymään verkkokauppa.com:issa ja vähän kiertelemässä helsinkiä autolla. käytiin myös esimerkiksi aurinkolahdessa vähän katselemassa rantaa. länsisatamassa käydessä nähtiin myös iso risteilyalus.
IMG_4443 IMG_4448 IMG_4464 tiistaina me sitten lähdettiin porvooseen ja käytiin siellä katsomassa haikon kartanoa ja kierreltiin vähän vanhassa kaupungissa. porvoon kautta mentiin vielä lahteen ja sielä sitten kärkkäiselle kiertelemään.
IMG_4466 IMG_4502 IMG_4500

2 kommenttia:

Pidäthän kommenttisi asiallisena, ruudun takana on myöskin ihminen.